perjantai 25. syyskuuta 2015

Juoma-automaatti - lasinen vesikanisteri

Puoli Suomea etsin pihaköökiin tällaista lasista vesikanisteria ja lopulta se löytyi tuosta ihan oman kylän Halpa-hallista.
Ajattelin, että olisi kätevä lasten pihalla siitä helteillä hakea juotavaa - no helteistä ei päästy viime kesänä nauttimaan, mutta lasten kesäjuhlissa mehua tästä nautittiin.
En tarkalleen muista montako litraa tämä veti, mutta melko monta, kun kaksi puolentoista litran pulloa limsaa ja pari litraa mehua oli lasten boolissa ja ei saatu sitä täyteen.




 


maanantai 21. syyskuuta 2015

Pihakeittiön kalusteet - jotain sinistä, jotain vanhaa ja ihan vähän uutta

Meidän pihakeittiö, Hommin kalusteet pääosin kannettiin sisältä, eli vanhoja kalusteita.
Punaisena lankana oli antiikki petsattumänty, jonka halusin kodin sisältä pois, mutta edelleen tykkään siitä kovasti.
Facebookin paikallisesta kirpparilta löytyi jo ennestään meiltä löytyvään sarjaan sopiva senkki, joka mitoiltaan ja mallistaan sopi täydellisesti hommiin. Ennestään meiltä löytyi tätä Ikean jo lopetettua sarjaa keittiön penkki ja liitutaulu. Pirttikalusto puolestaa löytyi Torista ja odottaa hointaa ja uudelleen käsittelyä, mutta se saa nyt odottaa ainakin talven yli. Myös petsatut hyllyt odottavat kiinnitystä ja päätöstä kummalle seinälle ne laitetaan vielä penkin alla.
Ylipäänsä ei montaa tavaraa ole vartavasten Hommiin ostettu vaan löytyi jo ennestään. Vahaliina ja roskis ovat vain uutena ostettuja. Saankin keskittää tämän tyylisen sisustuksen nyt tänne. Onko tämä nyt hiukan maalaisromanttista vai New englant tyyliä?